FI MVA LVJV-14 HeW-14 REBELIA NUTRENA "Meile" 29.03.2013-18.07.2015

Jos Lumian kanssa yhteinen taival jäikin lyhyeksi, niin Meilen kanssa se tuntui loppuvan heti alkuun. Siitä oli vain kaksi vuotta ja kuukausi aikaa, kun haimme Meilen Puolasta.

Meile heikkeni hyvin nopeasti. Siltä meni ääni ja voimat, jalat alkoivat pettää, ja sitten ei enää henki kulkenut...

Meile oli hauska koheltaja, oikea Blondi, josta yleensä kaikki pitivät. Eikä tunne ollut edes yksipuoleista. Meidän ihmisten lisäksi etenkin Manna jäi kaipaamaan valkoista isoa leikkikaveriaan.

 

Vaeltaja pysähtyy

soutaja antaa airojensa levätä

näkymtön hyvä käsi

on laskeutunut elämän otsalle.

- Viljo Kajava -

C.I.B FI & EE & LV MVA BALTV-10 SNOWY COATS FAIR SNOW PRINCESS “ Lumia" 7.7.2009 - 16.5.2013




Lumian elo jäi kovin lyhyeksi.

Huomasimme Lumian ontuvan etujalkojaan jo pentuna. Kyynärät olivat todella huonot, ei auttanut kuin viedä se tähystykseen. 7 kk.iässä kyynärät siis leikattiin ja kun kaksi vuotiaana vein sen virallisiin terveystarkastuksiin, niin siellä saimme jo todeta uutta kasvua niissä. Lonkat olivat myös sairaat D/E. Meidän oli jo asennoiduttava siihen, ettei Lumia meitä kovin vanhaksi vartio. Mutta näin pian emme uskoneet sen ajan jo tulevan.

Lumia oli kaunis ja sen kanssa oli helppo elää. Se oli ystävällinen persoona ja toimi myös kessupentujen lapsenvahtina. Etenkin Lila, Cara ja Sumu kaipaavat tätä suurta valkoista leikkikaveriaan meidän ihmisten lisäksi.



Olet nyt reunalla pilven,

poissa kivusta, elämää täynnä

Kuljemme kuin kuunnellen,

on poissa jotain hyvää.

Sitä emme tavoita katsellen

ja tunnemme surua syvää.