16. joulu, 2014

Helsinki Winner ja Voittaja-14

Itsenäisyyspäivä vietettiin Helsingin Messukeskuksessa Helsinki Winner 2014 näyttelyssä.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun itse osallistuin Helsinki Voittajaan. Siellä oli niin mielenkiintoinen tuomari, Caroline Kisko, Englannista. Hänellä ainakin uskon olevan vahva näkemys keeshondeista, kun hänen vanhempansa kasvattivat niitä. Oli siis pakko järjestää koko viikonloppu näyttelyille.

 

Waatan väkeä oli hienosti paikalla. Junioriuroksia oli kisaamassa kaikkiaan kuusi. Tuomari piti Geroa (W. Erigeron) liian turkikkaana. EH.

 Myös Rodi (W. Erodium) oli hieman liian turkikas, mutta muuten tuomarin mieleen niin, että nousi luokkasijoille. ERI JUK3.

 Kassu (W. Daucus) ei ollut vielä parhaassa turkissa, joten ei samaa tuomiota saanut kuin nuoremmat pojat. Hienosti Kassu nousikin kuuden avoimen luokan urosten joukosta sijoille. ERI AVK4.

 

 Juniorinarttuja oli lopulta kehässä vain neljä. Tuomari ihastui Essiin (W. Erica) ja valitsi sen luokkavoittajaksi, ainoana SA:n saajana. ERI JUK1 SA PN2 V-SERT --> HeJW-14

 Darmalla (W. Darmera) oli kilpakumppanina vain kaksi muuta avoimen luokan narttua. ERI AVK1 SA PN1 SERT CACIB ROP --> FI MVA HeW-14.

 Myös valioluokka oli kutistunut kolmeen narttuun.  Sama linja jatkui Waatan narttujen osalta. Myös Cara (W. Carlina) nousi luokkavoittoon.  ERI VAK1 SA PN3 V-CACIB.

 Paremmin ei olisi nartut voineet pärjätä. Vain neljä narttua kaikkiaan sai SA:n ja järjestys PN luokassa oli paras mahdollinen. Darma, Essi, Cara ja neljäs olikin meidän Wiolan siskopuoli!

Darmalla oli oikea juhlapäivä. Ensimmäinen näyttelykäynti sen jälkeen kun oli täyttänyt kaksi vuotta ja kaksi titteliä heti samalla kertaa, viisi palkintoa kaikkiaan Cool Valtavan isot onnitteluhalit vielä teille Pirkko ja Darma.

 

 Vuorossa oli vielä kasvattajaluokka. Mukana oli tytöt ja Kassu.  Hieman yllätyksenä tuli myös kasvattaja kisan voitto. Olihan meidän kanssa kehässä kaksi tällä hetkellä menestyneintä kessukasvattajaa Suomessa. Kennel Waatan KAK1 KP ROP-KASV.

 

 Sillä välin kun me olimme kessujen kanssa kehässä, Ahti oli Meilen (Rebelia Nutrena) kanssa kehässä toisella puolella messukeskusta. He saapuivat sopivasti näkemään kasvattajakehän palkitsemisen. Podhalanskeja oli lopulta kahdeksasta ilmoitetusta vain viisi paikalla. Myös Meile teki tuomariin, Mats Lindborg, vaikutuksen. ERI NUK1 SA PN1 SERT CACIB ROP --> HEW-14

 

Ryhmäkehät oli meille kaikille vain läpijuoksuja, mutta ihan hienoja kokemuksia varmasti.

Päivä oli pitkä, mutta todella mukava. Kiitos kaikille päivään osallistuneille.

Janikalle suuri kiitos tabletilla kuvaamisesta, on kiva katsella videoita kehästä. Tarulle vielä kiitos avusta, kun kävimme kessuja kuvaamassa. Sekä Anettelle Caran esittämisestä kasvisluokan ryhmäkehässä.

 

Sunnuntain Voittaja-14 näyttely ei ollut ihan samanlaista tuuletusta.

Junnu-urokset olivat meiltä tänään pois. Joten Kassu (W.Daucus) sai yksin edustaa uroksissa. Hienosti Kassu kyllä edustikin kun paransi sijoitustaan eilisestä. ERI AVK2 . Mukana viisi avoimen luokan urosta.

 

 Essi (W.Erica) aloitti taas nartuissa. Varmoin ottein Essi kehässä liikkui. Essi sai todella hienon arvostelun muuten, mutta siltä oli lähtenyt hampaita.  Tanskalainen tuomari Kim Vigsö-Nielsen piti sitä niin suurena puutteena, että antoi sen takia tulokseksi H.

 Darma (W.Darmera) pääsikin nyt ensimmäisen kerran Valioluokkaan. Darma jaksaa aina hymyillä ja liikkuu reippaasti. Ei yhtään vaatimattomasti valioissa. ERI VAK1 SA PN3 V-CACIB.

 Cara (W.Carlina) ei ihan yhtä innoissaan kehässä pyörinyt, vaan meni hieman korvat höröllään. Muuten tuomari kyllä tykkäsi Carasta. ERI VAK2 SA.

 Meidän vahvuus ei Essin H:n takia sitten riittänytkään kasvattajaluokan esittämiseen. Se kyllä hieman harmitti, kun eilen oltiin samalla porukalla rop ja kuitenkin tänään muuten hyvät yksilö arvostelut.

 

 Meilellä (Rebelia Nutrena) tuomarina Harry Tast.  Meilen kanssa ei ollut suuria toiveita, kun tiesin tuomarin olevan hyvin tiukka tuloksissaan. Podhalanskeja oli ilmoitettu peräti 16, muutama oli kyllä jäänyt pois.  Meilelle EH NUK1. Tyytyväinen täytyy silti olla kun niin monta H:takin tuli ja hyl.  Ja arvostelua lukiessa sieltä löytyi paljon enemmän hyvää kuin huonoa.

 

Hieno viikonloppu kaiken kaikkiaan. Waatalle tuli titteleitä: Uusi Suomen Muotovalio, HeV-14 ja HeJV-14, sekä kotiin vielä Meilen HeV-14.

 

 Kiitos vielä kaikille aktiiviselle kasvatin omistajille. Hanna-Maijalle majoittamisesta ja Mirkalle mukavasta iltayön lenkistä Espoossa, missä koirat saivat juosta vapaana niin kuin kotonakin.