2012 Uutisia

31. loka, 2012

Seinäjoen näyttely veti paljon kessuja, meiltä siellä oli Roope (W.Carex) ja Luci (W.Clusia). Tuomarina Terje Lindström NO. Roope meni hienosti Jussin handlaamana huippuhyvien nuorten sarjassa. ERI NUK 3.

 Luci olikin ihan ensimmäistä kertaa näyttelykehässä. Olen todella iloinen Lucin esiintymisestä, kun epäilin meidän yhteistyön olevan heikompaa. Lucia ei kiinnostanut yhtään esim. makupalat. Ihan mukavasti tyttö kuitenkin liikkui, antoi tutkia, ja seisoi kauniisti, mitä nyt pälyili Lilamaisesti välillä sivuilleenPunastunut. ERI NUK2 SA.

 Kiitos Eijalle ja Jussille sekä Sinille seurasta, kamerasta ja pöydän lainastaHymyilevä 

21. loka, 2012

 Remu (W. Buxus) oli edustamassa Turun kansainvälisessä näyttelyssä. Tuomarina Angelika Schneider-Rubens  Remu ERI AVK 1Cool.Kiitos Pirjolle ja Veijolle Remun esille tuonnista.

Pennut ovat kasvaneet hurjan paljon miltei pelkällä emän maidolla, lisäruokaa vain vähän maistellaan. Lisäsin kuvat 4 viikkoisista pennuista

14. loka, 2012

 Pennut täyttivät 3 viikkoa. Pääkuvat lisätty valokuva-albumiin.

7. loka, 2012

 

 Bella on osoittautunut hyväksi emäksi, joka hoitaa pentunsa tunnollisesti. Pennut kasvavat todella hyvinCool. Laitoin pennuista kuvia valokuva-albumiin.Waatan D - pentue 

22. syys, 2012

 

 Nallen ja Bellan pennut ovat syntyneet 22.09.2012

2 urosta ja 3 narttua. Emä ja pennut voivat hyvinCool