6. helmi, 2016

Parkano RN

Parkanon ryhmänäyttelyyn oli ilmoitettu valtaisa määrä koiria. Tuomarimuutoksia oli paljon. Kessuja oli ilmoitettu kaikkiaan 16, joista junnut, 5 kpl. siirrettiin toiselle tuomarille. Veli-Pekka Kumpumäki pääsi arvostelemaan ensimmäisen kerran nyt kessuja. Hän tutki koirat tarkasti ja löysi koiran hyvät ja huonommatkin kohdat hyvin. Gitan arvostelu oli mielestäni ihan Gitan näköinen.

Kehät osuivat tietysti päälekkäin ja minun piti esittää myös Rodi. Kun pääsin Gitan kanssa kehästä, sain rynnätä melkein suoraan Rodin kanssa yksilöarvosteluun. Rodi läähätti kovasti kuumuudesta ja oli hieman rauhaton tyttöjen tuoksuista. mm. Gitalla tärppipäivät. Tuomari piti sitä melko pitkälinjaisena ja voimakkaasti läähättävänä paineituneesti käyttäytyvänä! (Kuvassa Rodi)

Pian olikin Essin vuoro. Essi esiintyi taas hyvin mallikkaasti ja liikkui hienosti.(siis meidän mielestä). Tuomarin mielestä Essi on melko kookas, (rotumääritelmän mukaan säkä alarajoilla) pitkälinjainen, ahtaat takaliikkeet ja pitkät askeleet. Kovin oli poikkeavat mielipiteet tuomarilla siihen nähden mitä ollaan totuttu näille koirille saamaan. Luultavasti vika oli esittäjässä!

Parkano RN. 31.1.  Tuomari Veli-Pekka Kumpumäki:

W. Gentiana - Gitta ERI JUK2

Tuomari Tapio Eerola:

W. Erodium - Rodi EH AVK3

W. Erica - Essi EH AVK3

Jaa tämä sivu