16. huhti, 2016

Lahti KV, Varasertit ja varacacib

Lahden kansainväliseen näyttelyyn saimme taas mukavasti Waatan koiria esille 6 / 19.

Aslan edusti hienosti meidän uroksia, tullen kovatasoisessa  PU-kehässä kolmanneksi.

Sisarukset Velve ja Gitta olivat myös näytillä. Velve oli kovasti turkittomassa kunnossa. Sillä oli ainoastaan tuuhea häntä, kun taas Gitalla juuri häntä on karvaton Ankin ja Mannan kanssa leikkimisen seurauksena. Manna jäikin tällä kertaa ilman pn-sijoitusta, vaikka hyvät arvostelut saikin. Aida on vahvistunut ja kaunistunut entisestään, ja esiintyikin nätisti. Darman kaunis turkki ja esiintyminen teki taas vaikutuksen tuomariin.

Kasvattajaryhmä saatiin myös esitettyä, ja yllättäen se olikin Rop. Olihan siinä kyllä kaikki SA:n  saaneita tässä näyttelyssä ja vielä kaikki eri yhdistelmistä.

Kiitos vielä Susannalle ja Eerolan Marialle kun autoitte isossa kehässä kasvattajaluokan esittämisessä. Samoin kaikille muillekin, jotka autoitte pyörittämään koiria kehässä.

 Lahti KV.2. 4. Tuomari Anneli Pukkila:

W. Galanthus – Aslan ERI JUK2 SA PU3 VASERT

W. Gentiana – Gitta  ERI JUK2 SA

W. Gillenia – Velve  ERI JUK4

W. Fumana – Manna ERI NUK1 SA (PN5)

W. Elodea – Aida ERI AVK1 SA PN4 VASERT

W. Darmera – Darma  ERI VAK2 SA PN2 VARACACIB

Kennel Waatan ( Manna, Darma, Aslan ja Aida) ROP-kasvattaja KP.

Jaa tämä sivu