1. helmi, 2015

Lahti PN ja Parkano RN

Lahden pentunäyttelyn 31.01.2015 aikataulu oli ihan kiva, kun ei ennen puolta päivää tarvinnut sinne rynnätä. Tuomarina meillä oli Anneli Pukkila.

Vuoroin Alinan kanssa handlasimme Wiolaa (Eerondaali Waatan Star) Wiola esiintyi iloisesti ja reippaasti myös Alinan kanssa. PEK3 KP.

Armi (W. Fragaria) on hyvin käyttäytyvä, ryhdikäs tyttö, joka esiintyi kivasti Heinin kanssa. PEK2 KP.

Manna (W. Fumana) oli kuin tottuneet näyttelyssä kävijät. Tosin, kovin haukkuherkkä tapaus on, jos joku muu koira sitä häiritsee. PEK1 KP ROP-pentu

 Olisi tietysti ollut kiva, jos meillä olisi ollut muitakin kilpakumppaneita, mutta näin tällä kertaa, vähän oman väen kesken. Hienosti tosiaan kaikille KP, jota ei ihan helposti tässä kehässä jaettu. Kiitos seurasta Heini, Alina ja Raija.

Sunnuntaina 1.2. Parkanoon saatiinkin hieno edustus, vaikka kasvattaja jäi joukosta pois. Vai olisko just siitä johtunutkin 😙  Tuomarina ryhmänäyttelyssä oli Markku Kipinä.

Lotta oli saapunut lääkkeiden voimalla paikalle, eikä jaksanut kehään. Onneksi Jenni on aina valmis. Rodilla (W.Erodium) menikin hienosti. ERI JUK1 SA PU2 V-SERT.

Kassu (W.Daucus) ei ihan niin paljon tuomaria meillyttänyt tällä kertaa. EH AVK1.

Pirkko oli napannut Aidan (W.Elodea) mukaan ja kunnostanut sitä. Tuomarin mielestä Aidassa oli löysyyttä. EH NUK2.

Sumun (W.Dablia) ja Outin menoa oli kiva katsella. (Kiitos Pirkko videosta) Nyt oli tytöillä oikea meininki päällä. ERI AVK2.

Kasvattajaluokkakin esitettiin, vaikka Darma jättäytyi näyttelystä. Kassu, Rodi, Aida ja Sumu esiintyivät hienosti ja ryhmä oli ROP-kasvattaja

 Lotta oli niin huonossa kunnossa, että oli järkevää lähteä kotiin lepäämään, ja jättää iso kehä käymättä. Niin toisetkin pääsivät kotimatkalle ajoissa.

 Kiitos teille Parkanon kävijät, täällä sitä sai kotona jännittää.

Jenni on kirjoittanut reissusta enemmän.

Jaa tämä sivu