17. kesä, 2014

Lahti 8.6.2014 RN ja PN

Olipa todella hyvä päivä Lahden näyttelyssä.

Ryhmänäyttelyssä oli meitä edustamassa Deekkoset  Kassu (W.Daucus), Sumu (W.Dablia) ja Darma (W.Darmera).  Kassun ja Jennin meno oli ihan mukavaa ERI NUK2 SA PU4.

 Ilmeisesti pientä aamukankeutta vielä oli kehäsihteerien ja Australialaistuomari Douglas Sidebottomin toiminnassa. No, kyllä me Sumunkin kanssa vielä kehään päästiin. EH NUK2. Täytyy myöntää, että hieman ihmetytti tuo eh, kun arvostelu oli muuten tosi positiivinen, ainoastaan hieman täyteläisemmän kuonon hän olisi halunnut. Linja oli kyllä tiukkaa muidenkin narttujen osalta.

 Tuomari olikin iskenyt silmänsä Darmaan ja Pirkkoon. Ei ihme, onhan Darma aina niin hyvin hoidettu ja esiintyy kauniisti. ERI AVK1 SA PN1 SERT ROP.

Pentuja alkoi sitten saapumaan paikalle toinen toisensa perään. Harmi, että Eveä (W.Evernia) emme kuitenkaan nähneet. Omistajalla oli yöllä migreeni, eikä ajokunto ollut varmasti paras mahdollinen aamulla.

 Yhteisvoimin laitettiin pennut kehäkuntoon. Kehän alkua jouduimme odottamaankin, kun aikataulut oli myöhässä.

Pentunäyttely oli ihan meidän Waatan keskeinen kilpailu. Tuomarina pennuilla Perttu Ståhlberg.  Pojat siis aloittivat. Elmo (W.Elymus) oli ensimmäistä kertaa Kristiinan kanssa oikeissa näyttelyssä. Hienosti vilkas Elmokin kehässä selvisi PEK2 KP.

 Jenniltä löytyy tuota kokemusta ja intoa, niin hän saikin mennä Geron kanssa kehään. Gero (W. Erigeron) tykästyi Jennin ohjaukseen, ja liikkuminen meni nyt jo niin hienosti, että se valittiin parhaaksi pennuksi ja edustamaan vielä isoon kehään. PEK1 KP ROP-PENTU RYP4.

 Rodi (W. Erodium) esiintyy todella kauniisti Lotan kanssa. Mutta eikös se ruvennut taas ontumaan kehässä. Todella harmi, kun tämä kävi jo toisen kerran pentunäyttelyssä! PEK3.

 Pirkko pääsi myös uudestaan kehään, nyt Aidan (W. Elodea) kanssa. Kyllä heilläkin yhteistyö sujui hyvin. PEK2 KP.

 Essiä ei kovin kehään meno olisi kiinnostanut. Mutta kyllä se tyttö jaksaa skarpata kuitenkin, ja esiintyy erinomaisesti. PEK1 KP VSP.

Pentujen urakka ei loppunut vielä tähän. Rodi jäi ontumisen takia pois porukasta ja toisista saatiinkin hieno kasvattajaryhmä. Isossa kehässä tuomarina Paula Rekiranta, joka valitsi meidän ryhmän koko näyttelyn parhaaksi pentujen kasvattajaryhmäksi. KAK1 KP ROP-KASV. BIS1-KASV.

 Kiitos taas kaikille Waatan väelle mahtavasta yhteistyöstä ja todella mukavasta näyttelypäivästä.

Jennin juttua näyttelystä.

Jaa tämä sivu