10. heinä, 2013

Piteå INT. 6.7.2013 ja Karjaaa 7.7.

Piteån kansainvälisessä näyttelyssä kessu edustus oli lähes kokonaan suomalaista. Tuomarina myös tuttu suomalainen Maija Mäkinen.

 Sumua (W.Dablia) kiinnosti kovasti nurmikolla olevat hajut, jotka häiritsivät hieman kehässä eiintymistä. Muuten kyllä esiintyi ihan mallikkaasti, ja saikin ensimmäisen pn-sijoituksensa. ERI JUK1 SA PN2 VASERT.

 Cara pääsi ensimmäisen kerran esiintymään valioluokassa ja hienostihan se sitten meni. ERI VAK1 SA PN1 SERT CACIB ROP ->SE MVA RYP1. Ahti oli ensin sitä mieltä, että emme jää isoon kehään ollenkaan. Mutta kun aikamme istuimme Kaisan ja Moonikan kanssa kahvilla, niin huomasimme, ettei kauaa tarviste odotella kehän alkua ja niin jäimme sinne. Ryhmäkehien alku tosin himan viivästyi, kun kehän vieressä, tosin aidan toisella puolen syttyi mönkkäri tuleen. Onneksi siitä selvittiin ilman muita vahinkoja. Maija Mäkinen nosti Caran vielä 5-ryhmän parhaaksi koiraksi🙂 .  Huokaus, emme siis voi vieläkään lähteä, Ja sitten oivallus siitä, että Bis-kehä onkin vasta huomenna, näyttelyhän oli kaksi päiväinen! Meidän oli ilmoitettava, että emme nyt pysty järjestämään huomiselle tuloa kun minun on ehdittävä Maanantaina aamulla töihin ja meillä oli muitakin sovittuja menoja. Harmitti tietysti jättää leikki kesken. 

Sunnuntaina Karjaalle olivat lähteneet Kassu (W.Daucus) ja Darma (W.Darmera). Meidän juniorit eivät olleet tuomari Harto Stockmarin mukaan vielä valmiita ja tarvitsevat aikaa. (ikää 9 kk.)!!! Kummallekin EH JUK1.

Kiitos Pirkko ja Jenni taustajoukkoineen kun veitte koirat näytille. Ja olihan teillä ollut hauska päivä hengailla siellä🙂.

Jaa tämä sivu