19. heinä, 2013

Oulu KV 13.-.14.07.2013 ja Hyvinkää KR 14.07.

Sumu (W.Dablia) pääsi Outin kanssa esiintymään Oulun kansainvälisessä näyttelyssä. Lauantaina tuomarina oli Piotr Krol. Hienosti heillä oli mennyt ERI JUK4.

 Sunnuntaina junnuluokassa samat viisi narttua ja tuomarina Paavo Mattila. Sumu ja Outi paransivat hieman sijoitustaan eilisestä ERI JUK 3 🙂. 

Kiitos Outille Sumun viemisestä kehään. Kuvia Outin kamerasta.

Sumu ja Outi tosiaan edustivat Oulussa ja sunnuntaina meitä oli sitten Hyvinkäällä useampikin Waattalainen kehissä. Hain Siljan ja Lunan (W.Brassica) Tampereelta mukaan. Lunalla on tapana näyttäytyä kerran vuodessa myös näyttelykehässä. Lunan lisäksi paikalla oli sen sisko Bella (W.Bellis).Bellan kaksi jälkeläistä Kassu (W.Daucus) ja Darma (W.Darmera) ja sitten vielä juuri astutettu Cara (W.Carlina).

 Kassu sai aloittaa jälleen, ja Liettualainen tuomari Julia Aidietiene tykkäsi reippaasta Kassusta. ERI JUK1 SA PU1 SERT VSP. Hurjasti onnea Kassun ekasta sertistä🙂. Näyttelystä voi lukea lisää Jennin kirjoittamana täältä.

 Pikku-Darmalla oli sitten taas juoksut alkaneet, ja kiinnostus oli enemmän jossain pojissa kuin Pirkossa. No, onneksi Pirkko sai myös välillä huomiota ja sitten tuomarikin huomasi tytön kauniit liikkeet. ERI JUK2 SA.

 Seuraavaksi meiltä kehässä nämä näyttelykehien "turistit" Bella ja Luna. Kehässä pyöriminen ei näitä tyttöjä paljon sytytä, mutta tuomarin mielestä olivat kuitenkin erinomaisia. Bella ERI AVK 3, Luna ERI AVK 2.

  Cara esiintyi nyt siis valioissa. ERI VAK1 SA PN 2. Pn-kehässä tuomari arpoi Caran ja tulevan rop-koiran välillä, että kummanko niistä laittaisi ja lopulta Cara jäi toiseksi, mielestäni korvien luimistelu saattoi vaikuttaa asiaan!

 Nyt saatiin sitten kasvattajaryhmäkin kasaan. Kassu, Darma, Luna ja Cara takaisin kehään ja ryhmä arvioitavaksi. KASV 2 KP. Onnittelut Petelle Eerondaalin hienosta menestyksestä tässäkin näyttelyssä.

 Kiitos taas kaikille mukana olijoille hienosta päivästä🙂.

Jaa tämä sivu