PENNUT KASVATTAJAN LUONA


Koiran sosiaalistumiskausi alkaa noin kolmen viikon iässä ja jatkuu 12- viikon ikään asti. Tästä ajasta pennut viettävät kasvattajan luona noin 5-viikkoa! Se, mitä pentusi saa kokea kasvattajan luona on hyvin merkittävää pentusi hyvinvoinnille, ja ohjaa sen käyttäytymistä myös aikuisena.

Tässä jotain meidän pentuajastamme:


NEONATAALIVAIHE

Emo huolehtii pennuista. Kasvattajalle jää vain emästä huolehtiminen ja siivoaminen, sekä päivittäiset hellyttelyhetket jokaisen kanssa erikseen, ja punnitus.

Varhainen neurologinen stimulointi (ENS) 3-16vrk suoritetaan vain kerran päivässä, kun ei ole muuta stressiä, esim. kynsien leikkuu. Kynnet meillä leikataan viikoittain.












SIIRTYMÄVAIHE, pennut ovat 2-3 viikkoa. Silmät ovat auenneet ja pennut taapertelevat. Silloin kasvatetaan pentujen oleskelutilaa. Tarjolle annetaan erilaisia leluja ja alustoja.













SOSIAALISTUMISVAIHE ALKAA, Pennut n. 3-4 viikkoa vanhat.

Aloitellaan ääniin totuttaminen, kiinteää ruokaa, turkin hoitoa.  Koko huone käytössä. Vauvojen lelukaari. Kesällä pennut alkavat ulkoilemaan hieman aikaisemmin, talvellakin neljän viikon iästä lähtien totutellaan pikkuhiljaa ulkoiluun, heti kun sää sallii. Myös vieraat ovat tervetulleita, kun pennut ovat  neljän viikon iässä.


























5-6 viikon iässä pentujen välisiä eroja alkaa huomata.  Perheen muut koirat ottavat yhä tärkeämpää roolia. Kissat tulevat tutuiksi jo hyvin pienenä, samoin ihmislapset. Vahvistetaan sisäsiisteyden oppimista lähtemällä ulos joka ruokailun jälkeen.

Pennut saavat myös raakoja luita pureskeltaviksi.




































6- viikosta eteenpäin pennut eivät ole enää vauvoja, vaan leikki-ikäisiä käytökseltään.

 Uteliaisuus kasvaa, kesällä tutustutaan veteen rannalla touhuten, metsässä juoksennellaan lähes päivittäin. Jokaisen pennun kanssa vietetään yksittäistä aikaa ja käsitellään päivittäin. Niiden kanssa leikitään ja tehdään vaihtokauppoja. Myös naksutin (ja pilli) tulevat tutuiksi pennuille. Vahvistetaan mm. luokse tuloa, seisomista ja katsekontaktia.





















Ennen luovutusikää pennut käyvät eläinlääkärin tutkittavina ja sirutetaan. Autoilua harjoitellaan myös meidän kaupunkivierailullamme, mikä on tarpeen näille maalaispennuille. Samalla pennut saavat myös ensi kosketusta taluttimeen.













Vaikka pentujen kanssa on tehtävä hyvin aktiivisesti erilaisia asioita, kasvattajan on huolehdittava pennuille myös riittävästi lepoa.














       

 Toivottavasti pentusi on  avoin, rohkea, reipas ja utelias saapuessaan meiltä uuteen kotiinsa :)